Opiskelijaelämää



Minun on monesti pitänyt kertoa teille joitain opiskeluihini liittyviä juttuja, mutta se on vain jäänyt ja jäänyt.  Mutta nyt päätin napata muutaman kuvan tämän viikon aihepiiristä.

 Meillä on ollut koulutaipaleella ihan kivaa puuhaa sillä olemme harjoitelleet
 sisustussuunnitelman tekemistä 3D -ohjelmalla. Ohjelman nimi on Winner. Minusta oikein looginen ohjelma jonka oppii helposti. Aika menee siivillä näitä hommia tehdessä. Olemme puhuneet paljon siitä, kuinka moni sisustussuunnitelija käyttää 3D -ohjelmaa työssään. Isommissa kaupungeissa varmasti yleisempää kuin esim. täällä pohjanmaalla. Vielä paljon suunnitelmia tehdään muita tapoja käyttäen. Keittiösuunnittelussa asia onkin sitten ihan toinen ja ohjelmien käyttö enemmänkin sääntö kuin poikeus. Tällainen ohjelma ei ole mikään halpa investointi ja suunnitelman tekemiseen ohjelmalla menee kyllä aikaa. Mietin olisinko itse valmis hankkimaan tällaisen ohjelman? Hienointa olisi näyttää asiakkaalle heti, miltä se huone nyt näyttäisi, väreineen ja päivineen. Kyllähän siitä saa heti paremman käsityksen lopputuloksesta. 

Harjoittelimme ohjelman käyttöä ja tämän viikon olenkin suunnitellut osastoa taitajakisoihin. Meidän koululta toteutetaan sinne sisustusosasto. Jokainen oppilas meidän luokalta suunnitteli oman versionsa ja niistä sitten otetaan vaikutteita osaston rakentamiseen. Ensi viikolla alan suunnittelemaan sitten taas toista projektia. Mukavaa viikonloppua!




Sohvan siirtoa ja arvonnan voittaja



Muistattehan kun olin onnellinen, että tämä Ristomatti Ratian saaristolais -sarjan sohva mahtui uuteen kotiimme edes jonnekin ja se löysikin paikkansa lopuksi kuopuksen huoneesta. Se sopikin sinne ihan täydellisesti, mutta söi tilaa sen verran paljon, että tuollaisen pikku prinsessan lelut eivät meinanneet mahtua minnekään ja tarvitsimme lisää tilaa säilytykseen. Ainut ratkaisu oli siirtää sohva jonnekin muualle.

Sen uusi paikka on nyt eteisaulassa ja Ikean hylly sai siirtyä meidän makuuhuoneeseen. Nyt kun katselen näkymää, niin olen todella tyytyväinen myös tähän ratkaisuun. Sohva on niin ihanan ajaton ja skandinaavinen, että siitä ei voi olla tykkämäättä. Löysin kirpputorilta Lakeuden Shoppikselta (heillä muuten myös fb-sivut, klik,klik ja nyt hyvä tarjous pöytävuokrista) sohvan vieressä olevan jakkaran sekä lampun. Jakkara ehkä liian korkea tuohon, mutta jäi nyt kuvauksen ajaksi siihen. Paikallisesta marketista ostettu pieni rautahylly istui seinälle hyvin ja on yhtä ajaton kuin sohvakin.  Mietinnässä on vielä, mitä muuta seinälle tulisi. Jotain uusia tyynynpäällisiä voisi myös ajatella sohvalle. Hmm.. tästä se taas lähtee, sisustusinspiraatio! 

Minun päässäni on monelaisia hullujakin ajatuksia sisustuksen suhteen.. miten olisi väliovien maalaus mustaksi.. hmm.. ; D





Anteeksi, että tämä arvonnan voittajan julkaiseminen on vähän kestänyt, olen itse sairastellut flunssaa muutaman viikon ja ihan puhti ollut poissa. Nyt alkaa elämä voittamaan ja voitte varmaan kuvitella, että touhuavaiselle ihmiselle tuollainen kykenemättömyys tehdä mitään on vaikeaa. Onneksi nyt näyttää, että elämä alkaa palautua normaaliksi.

Oli ihanaa lukea teidän suosikkivalaisimistanne! Sain uusia ideoita ja löytyi valaisimia joista en edes tiennyt mitään. Oikeastaan meinaa tulla ihan valinnanvaikeus kun on niin monta ihanaa valaisinta jotka kotiini haluaisin. Onneksi paikkoja on vain rajoiteusti. : D Erkkeriin olen haaveillut uutta valaisinta joten katsotaan mitä siihen sitten aikanaan löytyy.


Tämän kertainen voittaja on kuitenkin:

Vintagentti 
"Suosikkivalaisimeni voisi olla vaikka Muuton Myy; mieluusti oikein kirkkaan värisenä, ehkä punaisena"


Laitan sinulle sähköpostia tulemaan. Onnea voittajalle! Ja kiitos myös kaikille osallistujille. Arvotaan taas jotain sitten keväämällä. Ps: myös yritykset voivat ottaa minuun yhteyttä arvonnan merkeissä.

Sunnuntaiterveisin Marika

Asuntomessut Seinäjoella 2016 - OSA 2


Seuraavan oven takaa paljastuu iloisen sinkkunaisen kaunis koti Seinäjoen tulevalla asuntomessualueella. Jo ovesta voi päätellä, että luvassa on jotain naisellista ja herkkää. 

Tervetuloa Ainoakoti Jekkuun!




Tämä kohde oli ainoa asuntomessutalo joka oli täysin valmis tai ainakin missä me kävimme. Talon omistaja Kaarina oli paikalla esittelemässä meille uutta ihanaa kotiaan. Voi kyllä sanoa, että koti oli juuri hänen näköisensä. Vaaleita sävyjä tehostettuna hieman pinkillä ja blingblingillä. Heppaihmisen unelmakoti! Kaarinalla on nimittäin oma hevonen jonka varusteita varten valmistui oma varustehuoltohuone talon alkupäähän. Kodista löytyy myös kuvia rakkaasta lemmikistä niin tapeteissa kuin kuvina. Asunnon sisustustekstiilit ovat Lennolin valikoimista.






  
Minua ihastutti erityisesti keittiön kaunis välitila! Se on jotenkin todella naisellinen ja "helmeilevä".  Yläkaappien maitolasit on myös kiva idea ja sopivat kokonaisuuteen hyvin. Hauskoja yksityiskohtia löytyy myös kuten ruokapöydän pari pinkkiä tuolia jotka tuo mukavasti kontrastia muuten vaaleaan tilaan. Pinkkiä näkyi myös muualla kodissa pieninä ripauksina ja ne olivat kuin karamellejä ripoiteltuna sinne tänne kotia. Kun pinkkiä oli maltettu tähän asti vain ripotella niin lopulta löysin viimeisenä sen todellisen pinkin unelman eli hevostarvikehuoneen! : D

Kaunis naisellinen koti ja juuri omistajansa näköinen niin kuin pitääkin! Kiitos Kaarina vierailusta ja onnea uuteen kotiin!





Pakkaspäiviä



Pakkasukko on vieraillut meilläpäin aika tiuhaan tahtiin niin, että oikein piti käydä ostamassa jotain lämpöisen värisiä kukkia muistuttamaan keväästä. Pihalla on kyllä oikein kaunista, mutta tuo kylmyys saa kaiken kauniin katoamaan kun ovesta astuessaan aivot jäätyy siihen paikkaan. Heh.. Auto rukkakin niskojaan heitteli yksi aamu ja meinasi, että nyt jäädään kotiin. Suostui kuitenkin käynnistymään kun en periksi antanut.

Tyydyn siis katselemaan kaunista maisemaa ikkunasta villasukat jalassa, takkatulen roihutessa pitäen meidät lämpimänä, flunssakin kun on niin pitkään vaivannut. Jotenkin tällaisissa ääriolosuhteissa se oman kodin tärkeys ja turva tulee esille ihan toisella tavalla, minun "oma pesäni" asenteella. Mutta yksi positiivinen asia tässä pakkasessakin on sillä minun mieleeni on iskostunut sellainen käsitys, että yksi kova pakkaspäivä tarkoittaa yhtä hellepäivää kesällä. Hah.. ihan oman pääni tuotos. Katsos, jokaisesta asiasta täytyy hakea jotain positiivista niin olkoot tämä nyt sellainen. Toisinsanoen läkähdymme sitten vastaavasti kesällä kuumuuteen. Oi, miten kiehtova ajatus..

Yriteään nyt jaksaa pakkasta, kylmiä autoja ja hytiseviä varpaita vielä tovi. Kyllä se kevät kohta koittaa ja vähän lauhempi pakkaskelikin olisi ihan kiva lapsia ajatellen. Viihtyisivät pihalla lumihommissa ja pulkkamäessä hieman pidempään kuin sen 10 minuuttia ja ehkä minäkin kaivan sukset esille varastosta ensimmäisen kerran vuosiin ja teen reippaan hiihtolenkin. Lue = ehkä! ; D

Jotain sisustusjuttujakin meille on alennusmyynneistä kotiutunut, kuten tämä ketturepolainen joka komeilee nyt meidän olohuoneen seinällä sekä minikasvihuone joka on minusta niin ihana!

Tulossa lisää asuntomessuasiaa ja arvonnan voittajakin selviää ihan pian!
Pysykäähän huudeilla.





Asuntomessut Seinäjoella 2016 - OSA 1



Meillä SObloggareilla sekä Vaasablogeilla oli ilo päästä tutustumaan Seinäjoen asuntomessualueeseen jo näinkin varhaisessa vaiheessa. Mielenkiinnolla ja intoa puhkuen lähdin katsastamaan mitä oman kotipaikkani asuntomessualue näyttäisi. Asiaa Seinäjoen asuntomessualueesta olisi niin paljon, että teen aiheesta useamman postauksen. Malttakaahaan odottaa seuraavaa. Talojen rakennustyöt ovat vielä hyvin eri vaiheissa ja sisätyöt suurimassa osassa vielä ihan kesken, joten mitään siustuskuvia ette vielä voi valitettavasti nähdä, paitsi yhdestä, josta on tulossa ihan oma juttunsa.

Messualueelle nousee 34 omakotitaloa, joista yksi on paritalo, pääsimme tutustumaan niistä kuuteen omakotitaloon. Talot sijoittuvat messualueelle korttelipihoittain, joista jokaisella on omat erityispiirteensä mm. värityksen suhteen. Korttelipihat sulautuvat huomaamattomasti ympärillä olevaan koskemattomaan luontoon. Messualue sijaitsee Kyrkosjärven tuntumassa ja osasta taloista on näkymä järvelle.





Tapaamisen meille SOblogesteille oli järjestänyt Hanna, rakennusliike Sarkoa Ky:stä joka rakentaa asuntomessualueella Nixi -taloa (ylin kuva) sekä blogiystävämme Tiina, siskonpaneelisoppaa -blogista.  Heti kierroksen alussa pääsimmekin ihastelemaan juurikin tätä Nixi -taloa.  Kirsi Joensuu piti meille pienen esittelyn asuntomessualueesta ja samalla saimme nauttia pientä purtavaa. Esillä oli myös Virpi Mäkisen kaunista ja ajatonta taidetta. Virpi on myös blogiystävämme ja pitää blogia nimeltä Keltainen keinutuoli.

Yhteistyökumppaneina olivat myös Lapuan Kankurit ja LuinSpa. Joilta saimme pienet muistamiset kotiinviemisiksi.

Talot aluella olivat hyvinkin erilaisia; oli huikeita wow -kohteita ja sitten niitä tavallisen pulliaisen kukkarolle sopivia kohteita. Arkkitehtuuri vaihteli myös kovasti, mutta sellainen laatikkomaisuus on varmasti tämän päivän henki. Paljon näkyi myös suuria ikkunoita jotka alkoivat jo lattiasta tehden talosta erittäin valoisan ja luonnonläheisen.  Myös perinteinen pohjalaistalo mahtui joukkoon sekä Talo Nuuka jossa rakennusmateriaalit on valittu huolella; hengittävistä materiaaleista ja egologisesti. Siitä lisää myös myöhemmin.

Nappasin kuvia taloista liikkuessamme alueella joten tässä teille hieman makupaloja alueelta.
Palaan sitten taas uuden postauksen kera asuntomessualueelle.













Vaeltavat tavarat



Nyt kun kaikki jouluiset koriste-esineet on kerätty pois, tekee mieli hieman uudistaa kotia jollakin tapaa, siis vanhat tavarat vain uudessa paikassa - uudella tavalla! Omasta kaapista löytyy yllättävän paljon kaikkea sisustukseen sopivaa kun sitä hieman tuunaa uuteen uskoon tai yhdistelee tavaroita keskenään. Kuten nämä kauniit lasipullot joihin laitoin kynttilät. Värillinen lasi taitaa olla nyt tuleva trendi ja omaakin silmää on alkanut viehättää yllättäen vihreä väri ja varsinkin tummanvihreä. Se kuulemma saa luovuuden kukkimaan eli värillä on väliä!  Toinen kiinnostava väri on utuinen roosa ja olenkin hankkinut yhden tyynynpäällisen sekä kirpputorilöytönä kauniin koristelautasen juurikin tuossa sävyssä. Vielä hetki sitten olisin hymähtänyt jos joku olisi väittänyt minun sisustavan kotiani näillä väreillä, mutta niin se mieli taas muuttuu. Toisaalta on kiva poiketa tutusta ja totutusta.

Erkkeriin halusin kokeilla tätä tuolien sekamelskaa koska jotain särmää tilaan oli saatava. Ihan kiva ja erilainen, mutta jotain vielä pitäisi muuttaa. Tulossa on ainkin yksi musta pinnatuoli, katsotaan miltä kokonaisuus näyttää sen jälkeen. Näinhän se menee, tavarat vaeltaa, kokeillaan ja tuumataan. Ensi kerralla ne on taas ihan eri paikassa! Heh..








SObloggarit



Olette varmaan huomanneet, että blogini kuuluu SObloggareihin eli olemme joukko Etelä-pohjalaisia bloggareita, lähinnä Seinäjoelta ja lähikunnista. Olemme luoneet yhteisön jossa on mukana 21 blogia. Blogit ovat aihepiiriltään erilaisia; mukana on askartelu, sisustus, DIY, ruoka, kynsi, remontti ja taidepainotteisia blogeja. Elämänmakuisia blogeja joissa näiden aihepiirien lomassa eletään tavallista arkea. Tässä linkki SOblogit facebook sivuille josta  pääsee seuramaan meidän kaikkien päivityksiä yhdestä paikasta kätevästi eli facebookista. Järjestämme sivuilla myös erilaisia kilpailuja ja tälläkin hetkellä haastamme ihmisiä tekemään muhveja muistisairaille. Asiaa on aktiivisesti työstänyt Sari, Koti hyppysissä blogista.  Laitan siitä vielä ohjetta tähän postaukseen ja asiaa löytyy myös Sarin blogista.
Mukana olevat blogit ovat tässä:

Elämää Sinisalossa: Arkea ja juhlaa
Hannatic: Nainen, kissat ja kynnet
Hempukan Hömpötykset: Arkea, askartelua, käsitöitä
Kanivinossa: DIY, lifestyle
Keltainen keinutuoli: Taiteilijaäidin elämää
KEYlivingBLOG: Sisustus- ja juhlasuunnittelu
Koti hyppysissä: Arkitouhuja, askarteluja
Kotini on helmeni: Sisustus ja lifestyle
Kotohippusia: Diy, sisustus, lifestyle
Kääpiölinnan köökissä: Ruokaa ja leivontaa 
Kurpitsavilla: Tuunausta, koristelua
MarikaKK: Kuvataiteilija-kalligrafin taideprojekteja 
Metsolassa: Sisustus  ja lifestyle
Miia-Rebekka: Neuleita ja käsitöitä
NiinaKoo: Käsityöläisen arkea ja juhlaa
Niittylän Lapset: Sisustus- ja lifestyle 
Ninnuska: DIY ja kierrätystä
Siskonpaneelisoppaa: DIY, lifestyle, remontointi
Suvikukkasia: Kädentaitoja
Thulian In Wonderland: Kynsikoristelua
Villa Bohemian: Intohimona koti

Muutama postaus sitten kerroinkin, että meillä SObloggareilla kävi vieras. Ja nyt se on sitten julkista eli toimittaja Virpi Kupiainen-Ämmälä halusi tehdä meistä jutun paikallislehteen, Epariin ja juttu tuli tänään ulos. Sen voi lukea täältä Eparin digilehdestä klik. Kiitos hänelle siitä.




Kuten jo kerroinkin, keräämme muhveja muistisairaille jotka lahjoitamme Seinäjoen alueen vanhustenkoteihin tai vastaaviin. Kaikki kynnelle kykenevät voivat osallistua ja toimittaa muhvin sitten meille tai Seinäjoen LadyLinen tiloihin. Tehdään siis yhdessä hyvää! Kiitämme osallistumisesta jo etukäteen : )




Sisäinen ristiriita!



Tiedättehän tunteen kun tekisi mieli tehdä kaikkea puuhasteluja kotona, mutta ei pienestä flunssasta johtuen vaan pysty, koska heti kun hieman liikut, nenä alkaa vuotaa solkenaan ja pää alkaa tuntumaan Haminan kaupungilta! Pakko vaan vetää pitkäksi sohvalle ja inspiroida mielessään tulevia projekteja. (ne muuten paisuvat ja paisuvat). Heh.. vaarallista makoilua sohvalla. Kännykällä on hyvä hakea inspiraatiota netistä.  Suunnittelin maalaushommiakin tälle viikonlopulle, mutta ei vaan nyt ole sellainen hetki, ei vaikka kuinka haluaisi. Pojan huone odottaa maalausta sekä keittiö. Toisaalta mieli muuttuu noiden värien osalta jo sata kertaa mitä enemmän aikaa kuuluu. Onko se hyvä vai huono, en tiedä. Keskeneräisyyskin harmittaa.. pitäisi jo olla! : D

Lisäksi olen pähkäillyt uutta valaisinta erkkeriin tuon valkoisen pöydän yläpuolelle. Minulla on lahjakortti sisustusliikkeeseen ja käväisinkin siellä jo katsomassa valikoimaa ja niinhän siinä kävi, etten siltä seisomalta osannut päättää mikä niistä ihanuuksista olisi kiva. Myyjä kertoi vielä, että uutuuksiakin on tulossa tulevalla viikolla. Tehdään siis uusintakeikka myymälään myöhemmin. Nyt katossa roikkuu yksi kirpparilta löytämäni valaisin jota ei ole edes asennettu paikoilleen. Olkoot nyt siinä niin kauan kun saan sen uuden valaisimen hankittua. Minkätyyppinen valaisin teidän mielestänne tuohon sopisi? Mustaa olen ajatellut, tuomaan kotrastia muuten niin valkoiseen tilaan, mutta myös messinki ja lasi mielyttävät silmää.

Lisään tähän vielä muutaman kuvan eteisaulastamme ja ihanaa kun päivät alkavat olla valoisia. Kuvaaminenkin on paljon antoisampaa. 

Sunnuntaiterveisin Marika

Ps; muistakaahan käydä osallistumassa blogini arvontaan joka päättyy 12.1. Arvontaan pääsee tästä linkistä, klik, klik